Kirpputorivuosi 2018 on aloitettu hurjalla reilun kuudensadan kävijän Kårenin Kirppiksellä, viime sunnuntaina. Harmituksekseni ihan tarkkaa lukua minulla ei ole, sillä eräs asiakashenkilö onnistui naksuttelemaan pöydällä ollutta kävijälaskuria jonkin verran alaspäin - kunnes ymmärsi, ettei metallilaskuri ole myyntiesine vaan kuuluu kiinteästi tapahtumakalustoon. #kaikkimikäonpyöreälläpöydälläeivälttämättäolemyynnissä
Seuraavan kerran näemme helmikuussa, sunnuntaina 18.02. Jos sekään ei sovi maaliskuussa kirpputori palvelee sunnuntaina 18.03 sekä huhtikuussa 15.04.
Tammikuun kirpputori oli loppuunmyyty, joten suosittelemme ostamaan myyntipaikkansa ajoissa.
Helmikuussa kahvio toimii poikkeuksellisesti taas pyöreässä pöydässä, kasvispiirakkaa tullaan leipomaan ekstrasti enemmän, mitä tammikuun kirppikselle. Herkkuterveisiä teille, jotka jäitte ilman tällä kertaa.
Takka-aulan pöytäjärjestystä tullaan myös hieman muuttamaan, jotta tila ei ruuhkaudu enää tammikuun tapaan. Ensimmäisen tunnin aikana tilaan saapui jo neljäsataa asiakasta.
Tammikuun kirpputori oli loppuunmyyty, joten suosittelemme ostamaan myyntipaikkansa ajoissa.
Myyntipöydän osto onnistuu klikkaamalla tätä.
Helmikuussa kahvio toimii poikkeuksellisesti taas pyöreässä pöydässä, kasvispiirakkaa tullaan leipomaan ekstrasti enemmän, mitä tammikuun kirppikselle. Herkkuterveisiä teille, jotka jäitte ilman tällä kertaa.
Takka-aulan pöytäjärjestystä tullaan myös hieman muuttamaan, jotta tila ei ruuhkaudu enää tammikuun tapaan. Ensimmäisen tunnin aikana tilaan saapui jo neljäsataa asiakasta.
Turun Ekotorin keräyspiste palvelee ala-aulassa ja siihen voit tuoda rikkinäistä sekä ehjää pienelektroniikkaa - siis sen kokoisia sähkölaitteita, mitkä jaksat itse paikalle kantaa. Toki jos laite on ehjä, voit jättää sen myös ala-aulassa sijaitsevalle ilmaispöydälle.
Nähdään helmikuussa!